12.11.2010 - Pääporo Poronkusemaan 2011
Pohjois-Suomen suurin opiskelijatapahtuma Poronkusema järjestetään maaliskuussa 2011 Rovaniemellä.
Artikla ry järjestää tapahtuman, jonka konkreettisen toteutuksen hoitaa oikkarifukseista koottu poronkusematoimikunta. Toimikuntaa johtaa ja tapahtumasta ylimpänä vastaa Pääporo, joka on yksi meidän tamän vuotisista fukseistamme.
Pääporo organisoi toimikunnalle tehtävät ja johtaa Poronkusema-viikonloppua valmistelevia toimikunnan ryhmiä. Pääporo pitää säännöllisesti kokouksia ja vastaa tapahtuman osa-alueiden toteutumisesta sisällöllisesti ja ajallisesti. Avustavana kätenä kaikissa mahdollisissa tilanteissa toimivat emeritus-pääporot ja Artiklan hallitus. Poronkusemassa perjantaista sunnuntaihin Pääporo toimii pelkässä maskotin roolissa hoitamalla pr-hommia pukeutuneena legendaariseen poropukuun.
Tehtävä edellyttää Pääporolta vastuun kantamista, luovuutta, organisointi- ja johtamistaitoa sekä kykyä edustaa Poronkusema-viikonloppuna Pääporolle ominaisella tavalla. Koska rastikilpailussa Pääporolla on rajaton pisteidenjakovalta, useat yrittävät kalastella lisäpisteitä erilaisilla lahjuksilla. Valtaosa niistä lahjuksista sisältää alkoholipitoisia juomia. Siitä syystä Pääporolla tulisi olla melkoinen jano Poronkuseman aikaan! Sitäkin edellytetään, että jano ei saa loppua kesken tapahtuman, koska Pääporon on kyettävä viihdyttää poronkusemakansaa viikonlopun ajan ja pidettävä rastikilpailun palkintojenjako.
Pääporon hommat alkavat joulukuun alussa, jolloin perustetaan toimikunta. Pääporoksi valitaan määräajassa tulleiden hakemusten perusteella henkilö, joka opiskelee ensimmäistä vuotta oikeustieteiden tiedekunnassamme.
Kirjalliset hakemukset toimitettava perjantaihin 26.11 mennessä osoitteeseen vsuomine(at)ulapland.fi.
Vastaan mielelläni kaikkiin Poronkusemaa ja Pääporoa koskeviin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin!
- Ville Suominen
Pääporo 2010
"Poronkusema, Pohjois-Suomen suurin opiskelijatapahtuma vetää sankoin joukoin yliopisto- ja amk-opiskelijoita maan eri kolkista juhlimaan maaliskuun lumista viikonloppua Rovaniemelle! Tapahtuma hienoine ohjelmineen perjantaista sunnuntaihin tarjoaa opiskelijalle parasta viihdettä lukemisten keskelle. Poronkuseman ydin on rastikilpailu, jossa kierretään ympäri Rovaniemen keskustaa suorittamassa tehtäviä, joista saa pisteitä. Perjantaina viritellään tunnelmia baarissa, ja lauantaina rastien jälkeen juhla huipentuu niin ikään paikallisessa yökerhossa, jossa julistetaan ja palkitaan tuoreet Poronkuseman mestarit!"







