http://www.artikla.com - Sivukartta

Vuosijuhlat

ETIKETTI PITÄÄ OSATA, JOTTA SITÄ VOI RIKKOA

Vuonna 2007 rakas ainejärjestömme Artikla ry täyttää 28 vuotta. Vuosi 1979 on mieleenpainuva myös muista aikaansaannoksistaan, kuin vain Artikla ry:n perustamisesta. 28 vuotta sitten, vuonna 1979, hyppäsi myös aikamme legenda Matti Nykänen ensimmäisen kerran Lahden suurmäestä vain 15-vuotiaana.

Vuonna 1979 syntyi myös Artiklan hengenheimolainen, salarakas Marika Fingerroos ja keskuudestamme poistui lääketieteen "tohtori" Josef Mengele ( ja kuka vielä kiistää sielun siirtymisen ). Samaisena vuonna Irakissa valtaan nousi autoritaarinen diktaattori Saddam Hussein ja yli 300 miljoonaa kotitaloutta omasi ikioman television.

Vuosijuhla on jokaisen artistin vuoden kohokohta, jossa miehet pääsevät edustamaan mustissaan ja naiset häikäisemään toinen toistaan upeimmissa hepenissä. Tänä vuonna meillä on ilo tarjota juhlaväelle poikkeuksellisesti jopa neljän ruokalajin illallinen Lapland Hotels Sky Ounasvaaran upeissa puitteissa, runsaita juomakierroksia tietenkään unohtamatta.

Seuraavassa muutamia hyviä vinkkejä juhlijoille, jotta illasta jäisi käteen muutakin kuin vain pöllityt kynttilän jalat ja taskuihin hajonneet savukkeet.

Vinkki § 1: varaudu tyhjällä tupakka-askilla niin varastamasi savukkeet eivät hajoa.
Vinkki § 2: herrasmiehellä on aina mukanaan taskumatti, hän juo siitä usein, mutta salaa.
Vinkki § 3: naisten, joilla on pitkät hiukset, kannattaa tupeerata hiukset ylös niin ne eivät sotkeennu oksentaessa.
Vinkki § 4: juhlapuheiden arvostelu suoritettakoon omassa pöytäkunnassa vaimealla äänellä.
Vinkki § 5: ovet, joissa on korkeat kynnykset ovat ikkunoita.
Vinkki § 6: älä nauti enempää kuin mitä pystyt juomaan.
Vinkki § 7: ethän vain juota vuosijuhlamarsalkoille mitään.
Vinkki § 8: jos syvyysnäkösi katoaa, voit tiedustella sitä Artiklan puheenjohtajalta.
Vinkki § 9: huomaa ero puhujanpöntön ja pisuaarin välillä.
Vinkki § 10: ole iloinen ja vältä väkivaltaa (tai ainakin tähtää fuksiin)

Miesten olisi syytä pukeutua vuosijuhlissa frakkiin, jos et kuitenkaan omaa frakkia, sen voi vuokrata tai lainata, hätätilanteessa tumma pukukin kelpaa.

Naisten vaatetus on juhlavaa ( eli ts. tiukkaa ja läpinäkyvää ). Jokaisen itseään kunnioittavan artistin tulee käyttää ainejärjestönauhaa sekä akateemisia kunniamerkkejä. Ainejärjestönauha kulkee miehillä oikealta olalta alas vasemmalle ja naisilla tosin päin. Naiset voivat myös halutessaan käyttää ainejärjestöruusuketta vasemman rinnan läheisyydessä. Nauhan paksu raita on aina ohuen alapuolella eikä nauha saa joutua kosketuksiin paljaan ihon kanssa.

Saavuitpa juhlaan yksin tai á la avec, on tilaisuuteen syytä saapua ajoissa. Hyvänä nyrkkisääntönä juhlakunnosta voisi pitää sitä, että selviät omin avuin ja kahdella jalalla juhlapöytään.

Herrat kohtelevat daamejaan hillitysti varsinaisen juhlan ajan. Jatkoilla on lupa irrotella. Naisille tulee avata ovia, tarjota tuolia ja pyydettäessä sitä, mitä tilanne kulloinkin vaatii. Missään olosuhteissa, ei vuosijuhlavieraiden ole asiallista ottaa mallia kv-vieraista.

Konferenssit onnistuvat parhaiten naisten vessassa alkuruoan nauttimisen jälkeen. Pupunkorvat ja tupakointi ovat pääsääntöisesti kiellettyjä ennen pääruokaa. Pöydässä ei kuitenkaan tupakoida ennen kahvia.

Jatkoilla Toipparilla pukeutumiskoodi on rennompaa, rusettia voi joko höllätä tai vaihtaa sen tilalle haalarin.

Jajatkoille selviytyvät vain ne, jotka ovat onnistuneet säännöstelemään kehon nesteytyksen ja unen tarpeen oikein. Jajatkoilla aamun pikkutunneilla on mahdollista saunoa tai vaihtoehtoisesti hyytyä. Jajatkojoille osallistumisen etuna on se, että silloin sillisbussia ei helposti missaa.

Kun silliksen etkoista eli vuosijuhlista, jatkoista ja jajatkoista on selvitty, siirrytään itse pääjuhlaan.

Viimeisenä vinkkinä mainittakoon, että viimeistään silliksellä olisi hyvä palauttaa "lainassa" ollut tyttö/poikaystävä sen oikealle omistajalle.

Syökää, juokaa ja laulakaa kanssamme

Terveisin Vuosijuhlamarsalkat